sunnuntai 24. toukokuuta 2015

Limonadi Elohopea: Laavaa (1998)



Koska en tunne Limonadi Elohopean historiaa oikeasti, joudun arvailemaan tai hienommin sanottuna ottamaan vihjeitä vastaan, prosessoimaan ne ja tekemään päätelmiä.

Yksi päätelmä on se, että Ahmatin jälkeen bändille on saattanut käydä selväksi, että nopea suuri suosio on epätodennäköinen. Se voi purkautua monella tavalla.

Koukataan omaan suhteeseeni bändiin: jollen muista väärin, kuuntelin myöhemmin ilmestyneen Saippua-levyn ennen Laavaa-levyä, ja koska Saippualla on pari ässpiisiä, Laavaa jäi jotenkin puolivieraaksi. Niinpä nytkin tämä on Limonadin levyistä se tuoreimman kuuloinen. Muutamat hetket kuulostavat oikeastaan uusilta.

Laavaa alkaa jotenkin vapautuneissa tunnelmissa. Nimikappale on reipas veto, musiikillisesti aika yksinkertainen, jopa semisti hitikäs. Sanoitus on mukavan vino. Ehkä Laavaa syntyikin vapautuneissa tunnelmissa. Ehkä bändi oli tullut siihen tulokseen, että väkisin ei kannata yrittää huipulle. Saattaisihan olla tosinkin, ja ainakin bändi on jossain ilmoittautunut, että yksi syy lopettamiselle oli turhautuminen. Tässä se ei kuulu.

Levyn toiseen vetoon suhtaudun ristiriitaisesti. Katkeran rauhallinen lupaa varsinkin alussa paljon, mutta ei lunasta kaikkea lupaamaansa. Tykkään kuitenkin kuunnella sitä taustan yhtä vinkunaa ja rumpuja. Rummut ovat vahvasti esillä, ja silloin kun ne ovat, niitä on hauska kuunnella.

Matkalla kaikki sujuu aina hyvin jatkaa levyn yllättävän leppoisaa tunnelmaa. Suovasen ääni alkaa tässä vaiheessa olla lähes ainoa jälki Trukkiaikojen Limonadi Elohopeasta. Tai joku vinous nyt on mukana, mutta siinä missä kitarat ennen ärjyivät, niin nyt sitten ei yhtään.

Luoti kielen alla on vähän äänekkäämpi veto, mutta grungesta ei ole jälkeäkään. Nuo kitarat voisi heittää vaikka Prince. Joku tässä tuoksuu melkein funkilta.

Ja sitten. Ollaan kaheleita. Tämä soi kai jonkun verran radiossa ja nähtiin televisiossa. Lähellä oli, että kappalesta olisi tullut noveltyhitti samaan tapaan kuin Se on tosi jees oli Egotripille. Ja sitä olisi voinut käyttää vipuvartena myöhemmin daideellisemman tuotannon nostamiseen esille. Mutta ei se mennyt niin. Niin kuin usein hittiehdokkaiden laita on, kappale ei ole ihan parasta Limonadi Elohopeaa, mutta ei toisaalta niin surkea tekele kuin nimi antaisi olettaa. Kyllä tuo kertosäe jää mieleen. Joku helppous, väkisinteon puuttuminen tätäkin leimaa. Voiko olla totta, että bändi ei purista mailaa. Nyt tämä on ihan funkia.

Seuraavan kappaleen nimi on Lakmus, ja tahdon kiinnittää huomion siihen, että Suovasen sanoituksissa on aika paljon kemiaan suoraan tai mielikuvien tasolla liittyviä viitteitä. En tiedä mistä johtuu, mutta liuoksia ja muita on tarpeeksi paljon, jotta se ei ole sattuma. Sanoituksen kohta

tahdon ostaa rannekellon etten olisi riippuvainen, etten joutuisi kysymään

on muuten ihan Absoluuttista Nollapistettä. Kappale on ihan ok, mutta ei mitenkään ihmeellinen.

Ei ole helppoa hommaa olla Nooa on nimenä silkkaa Limonadi Elohopeaa, mutta jälleen kerran musiikillisesti jotain uutta. Ehkä tämän levyn aiemmasta linjasta poiketen nyt outous tulee harkittuna, ei välttämättä luonnollisesti. Mistäpä näitä tietää, mutta näin sen kokee.

Koska Laavaa on hieman jäänyt paitsioon, Eksyksissä ohisektorilla kuulostaa lähes uudelta kappaleelta, vaikka lyriikan "saksalaisessa polviasennossa" muistan toki. Turhankin harmiton hölkkä on kyseessä.

Ja sitten se jatkuu. Jotenkin Laavaa-levyn lopussa turhanpäiväisyys ottaa vallan, juuri se, joka ei oikein ole Limonadia. Siksi, siksi intuitiivinen fiilis tästä levystä on se mikä on. Alun vaivattomuus muuttuu läpijuoksuksi ja sen arvaa, että bändin pitää miettiä tulevaisuutta tarkasti.

1/5 Limonadi Elohopea: Trukilla yli vaikeuksien (1995)

2/5 Limonadi Elohopea: Ahmatti (1997)

4/5 Limonadi Elohopea: Saippua (2000) 

5/5 Limonadi Elohopea: Halaus (2003)

Ei kommentteja: